Search

Valaisinratkaisut osana työturvallisuutta

Päivät pimentyvät kovaa vauhtia ja näin ollen valaistuksen tarve työpisteellä kasvaa. Säästä silmiä ja energiaa, lue vinkkimme työpistevalaistukseen.

Vietämme suurimman osan ajastamme sisällä sähkövalossa joko töissä tai kotona. Tämän vuoksi ei ole yhdentekevää millainen valaistus tiloihin luodaan. Valaistus on myös osa työturvallisuutta, jolloin on hyvä huomioida sitä koskevia ohje- tai raja-arvoja.Tutustu tuotteisiin

Yksilölliset tarpeet ja yleiset raja-arvot

Valaistuksessa tärkeintä on sen suunnittelu. Yleisvalaistus, työpistevalaistus, valonsävyt, voimakkuus ja suunta ym. Huomioitavaa on paljon ja tehdyt valinnat ovat tärkeitä työhyvinvoinnin kannalta. Valaistusta ohjaa työsuojelu, joka määrittelee esimerkiksi valon voimakkuuden vähimmäisarvoksi 200 luksia. Tämän lisäksi jokaisella on tietenkin omat tarpeet ja toiveet, joten yleisvalaistuksen lisäksi kannattaa työtilassa huomioida erilaiset käyttäjät.

Työpisteille erilliset työpöytävalaisimet ovat toimiva ratkaisu lisävaloksi. Lisävaloilla työskentelyalueelle saadaan riittävä valaistusvoimakkuus ja useammat valonlähteet palvelevat eri käyttötarkoituksia. Kun valaisimet valitaan vielä himmennettävinä, ne myös mahdollistavat eri tunnelmat eri työtehtäviin ja tiloihin.

stoo_led_black_6

 

 

 

Erilaiset työtehtävät

määrittävät valaistuksen tarpeen.

 

 

 

 

Säästä silmiä ja energiaa

Välillä työmäärä kasvaa ja toimistolla päivät venyvät. Tämä lisää valaistuksen tarvetta ja näkyy myös pitkässä juoksussa energian kulutuksessa. Valaisimia uusiessa kannattaa ne vaihtaa ledeihin, sillä niiden energiatehokkuus on jopa 80-90 prosenttia. Tällöin käytetystä energiasta lähes kaikki on siis valoa, eikä energiaa mene hukkaan, jolloin säästetään sekä luontoa että rahaa. Meidän valikoimmamme kaikki työpistevalaisimet ovat ledejä eli energiatehokkaita.

Jos ledeillä säästetään energiaa ja näin kuluja, niin riittävällä valaistuksella säästetään muun muassa silmiä. Huonosti toimiva tai riittämätön valaistus rasittaa silmiä ja vaikeuttaa keskittymistä. Valaistuksen tarve on yksilöllistä ja siihen vaikuttaa muun muassa ikä. Eri ihmisillä liian kirkas tai härämä valo, erilaiset valosävyt, häikäisy ja valon toistaminen vaikuttavat eritavalla ja rasittavat silmiä. Riittävän ja oikeanlaisen valaistuksen on myös tutkittu lisäävän työtehoa ja näin tuottavuuden nousua. Tämän vuoksi jokaisen työpisteen valaistus kannattaa suunnitella käyttäjän mukaan ja testata erilaisia vaihtoehtoja. 

Muista siis nämä:

  • Huomioi työsuojelun ohjeistus ja varmista yleisvalon riittävä voimakkuus
  • Säästä energiaa ja valitse LED
  • Tunnista erilaiset tarpeet ja suunnittele jokainen työpiste käyttäjän tarpeiden mukaan
  • Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja kysy lisää valikoimastamme

Verkkokauppa auki 24h

 

Ota meihin yhteyttä

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, niin aloitetaan yhdessä teidän tarpeiden kartoittaminen. Toimivan ja käyttötarpeisiin optimoidun työympäristön avulla te saatte keskittyä olennaiseen ja me tiimimme kanssa toimimme taustalla teidän tukenanne.

 

Ota meihin yhteyttä

Takaisin uutisiin

Lisää uutisia

TORK-tuoteperhe hygienisempiin toimistoihin

Jotta voisimme varmistaa terveellisen ja hygienisen työympäristön kaikilla työpisteillä, on hyvä...

Varmista riittävä vedenjuonti toimistollanne

Tällä hetkellä lämpö koettelee, mutta onneksi vesi auttaa. Kauttamme saatte lähdevesiautomaatit...

Tiimin aktivoiminen osaksi arkea

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään työskenteletkö terveellisesti? Istumisen epäterveellisyydestä...